tiistai 10. helmikuuta 2015

Nuorten taiteilijoiden uusi pienoismusikaali

Teoksen libreton on kirjoittanut Teemu Salohalme, muusikin puolestaan on säveltänyt Heikki Pöyhiä, joka myös toimii esityksen keikkamuusikkona.

Musikaali rakentuu arkirealistisen rakkauden ympärille romanttisen sijaan ja siinä onkin tästä johtuen enemmän draamallisia jännitteitä kuin perinteisessä rakkaustarinassa: Tahdon! näyttää jo hyvissä ajoin, että Sini ja Miro saavat toisensa, mutta esittää kysymyksen, kestääkö rakkaus? Musikaali seuraa heidän rakkautensa kehittymistä ja on mukana sen monissa vaiheissa ensitapaamisesta avioliittoon, ongelmiin ja vanhuuteen saakka.

Teos liikkuu monenlaisissa tunnelmissa kevyestä komedialliseen ja hyvinkin vakavaan. Musiikillisesti siitä tulee monipuolinen teos, paitsi viihdyttävä myös tunnelmia ja erilaisia tiloja luova, esitys kun toteutetaan minimalistisin lavastusratkaisuin.

Esitys on tehty kiertuetarkoitukseen.


Kirjoittajan ja säveltäjän lisäksi tuotantotiimiin kuuluvat näyttelijät Veera Pulkkinen ja Sami Sivonen, koreografi Raisa Kekäräinen sekä tuottaja Jaana Komi, kukin omalla alallaan jo ansioituneita tekijöitä. Lisäksi mukana on myös teknikko.